![]()
60s Garage Rock & Psychedelia in Finland @ pHinnWeb
I'm afraid any possible examples might be really scarce, but
I have included here some artists, who might not be strictly garage rock
or psychedelia, but whose some tracks could well be there too, if there
was a
Finnish version of Nuggets or Pebbles...
The peculiar thing
about Finnish scene has always been the fact that the same musicians
could be found playing as varied and diverse genres as with the early
beat groups, rhythm'n'blues, rock and pop music in general,
psychedelia and progressive rock; even jazz, soul and funk. This can
explained by the relative smallness of local music circles in a country
where everyone knows virtually everyone else, and also the rapid
succession of musical trends, which was prevalent in the 1960s and early
70s.
See also:
A
lengthy and very informative thread on GaragePunk.com, June 2006
Finnish
Bands @ Trans-World 60s Punk
The short-lived, Led Zeppelin-inspired "super band" of Harri Saksala, Eero Lupari,
Heimo
Holopainen (all three formerly of the popular band Topmost) and Edward
Vesala, formed in 1969, left behind them one full-length
album (1970), re-released by Warner Finland in 2002. More than Zeppelin,
the album takes place somewhere between the later psychedelia and early
progressive
rock.
The lyrics by Saksala and Lupari consist of some
very poetic and gloomy material, with great orchestrations assisted by such
people as
Seppo "Paroni" Paakkunainen and the talented Vesala (who died in 1999), one
of the biggest Finnish jazz legends.
The track 'Pakoon
maailmaa' ("Away From The World") makes one
even think of Beach Boys' productions at their most twisted.
The Blazers, who still perform with all original members, were part of
the early 60s Finnish twist/surf guitar rautalanka
craze,
with
their
version of
the classic Finnish schlager 'Metsäkukkia'.
I think Blues Section would be THE Finnish band to fit best in the
psychedelic underground and even garage spirit. Their
career was short-lived (1967-69), in which time they managed
to create some classic songs from Hendrix/Cream/John Mayall-influenced
blues to pop and jazz-tinged psychedelia. Their 'Cherry Cup-Cake Twist'
would well fit in its strangeness to any Nuggets or Pebbles-style
collections; 'Semi-Circle Solitude' is one of the finest pop anthems
to ever come out of Finland, and 'Hey Hey Hey' is pure, hard-biting
electric garage.
Blues Section's saxophone player Eero
Koivistoinen would record in 1968 the legendary Valtakunta
album, with Hasse Walli and Ronnie Österberg of Blues Section among
the musicians there. Jim Pembroke, the British expatriate vocalist and
song-writer for Blues
Section, would later form with Österberg Wigwam,
the biggest
progressive rock band in Finland; Blues Section's bassist Måns
Groundstroem and Pembroke's vocalist successor
Frank Robson would appear in Tasavallan
Presidentti,
Wigwam's greatest prog rival in Finland - but that's another story...
Charlies were one of the roughest bands of Finland in the late 60s and early 70s,
providing among all an excellent soundtrack for one of the all-time worst Finnish
films, the political Julisteidenliimaajat (1970), quoting in their songs,
among all, Chairman Mao...
Danny, a.k.a. Ilkka Lipsanen, used to be called Finnish Johnny Holliday,
after the French rock singer, who was his idol. He started Danny & Islanders in
1964, covering
'East Virginia' of
Joan Baez. In 1966 he started his "Danny Shows", with his own company D
Productions, which became legendary with their huge and theatrical
rock/pop stage
productions touring around Finland.
After that Danny released loads of solo records with
soft pop. Probably Danny's wild live performances had more Nuggets spirit
in them than his actual studio recordings did, and that's only why he
deserves a mention here. As
an elder showman of popular music, Danny
has almost the same kind of position in Finland as Elvis used to have.
The brothers Eero and Jussi Raittinen are the real pioneers of Finnish
rock, who recorded in 1964 Finnish version of Roy Orbison's 'Pretty Woman'
and many more local translations of the beat group hits of the day, and
were both known consequently for their successful solo careers. Maybe
their biggest
foray together into psychedelia is 1967's single 'Kaipaan sua' ("I Miss
You"), a version of a traditional Finnish folk song arranged into Beach
Boys type chamber pop by Johnny Liebkind and Paroni Paakkunainen. Eero
Raittinen would also lend his vocals to Eero Koivistoinen's
Valtakunta album and work later on as the vocalist of prog rockers
Tasavallan Presidentti.
The Creatures with Kirka
(born as Kirill Babitzin, 1950 - 2007) and
the
future
Hurriganes drummer Remu played
songs from Little Richard, The Beatles,
Spencer Davis Group, John Mayall's Bluesbreakers, the heavier songs of The
Hollies and Lee Dorsey, also some Rolling Stones. They appeared in
Mikko Niskanen's famous film Käpy selän alla (1966),
with their wild stage show. Unfortunately, the remaining Creatures
recordings are few.
After
The Creatures
Kirka recorded in '67 a single with Blues Section and started his solo
career
with Finnish cover versions of The McCoys' 'Beat The Clock' and
'Kites'
of Simon Dupree & The Big Sound which gained huge success. After that
Kirka has been a steady success in Finland, mostly with soft pop. He comes
from a musical family, and also his siblings Sammy (who died in car
accident '73), Muska, George and Anna had solo careers.
Before Pepe
Willberg started Jormas, he played in Danny's band Islanders.
He also recorded with Blues Section a single 'Kuka kertoisi minulle' ("Who Would
Tell Me?").
In 1969 he launched Pepe & Paradise, and after that, a successful solo
career with melancholic soft pop songs. Lately, he has been touring
in Finland with three other pop/rock veterans Kirka, Hector
and Pave Maijanen. [Jormas
@ Wikipedia]
Actually, Renegades were a British band from Birmingham, but they gained
their
biggest
success in the mid-60's Finland with their renditions of
'Cadillac' (which was a No. 1 hit) and 'Thirteen Women'. They also appeared in
Yrjö Tähtelä's
1966 hit parade film Topralli. [Kim
Brown/The Renegades - a site in Finnish]
Approaching the more folky side of psychedelia here, one of the ultimate
classics of Finnish
psychedelic folk-rock was
Pekka Streng who
died on cancer in 1975 after having recorded only two albums,
Magneettimiehen kuolema ('The Death of Magnet Man') and
Kesämaa ('Summerland'). The subjects of Streng's music, with
its tender folk leanings, concentrate on fairy tales, Eastern mysticism
and
spiritualism, social criticism and so on, with a strong humanist emphasis.
On his first album, Streng was backed by the musicians of the
Finnish prog-rock band Tasavallan Presidentti, and the second - more
lavish in its orchestration - had on it some of the best jazz and rock
musicians in Finland.
Even though his recorded output was only two
full-length albums (he was planning material for the third one at the time
of his death) and some radio appearances, Pekka Streng remains an
influential cult artist even decades after his early demise. (Trivia:
Pekka Streng appears as one of the extras in the 1969 science fiction
film, Ruusujen
aika.) Sähkö Recordings' sublabel Jazzpuu re-released in
2001 his 'Puutarhassa'
("In The Garden") as a 12". [Pekka
Streng - a site in Finnish] Pekka Streng @ pHinnWeb Blog]
Suomen Talvisota 1939-1940 ("The Finnish Winter War 1939-1940") was
Finnish
underground rock counterculture at its purest, a Northern counterpart to
the hippie/yippie provocations of The Fugs, Captain Beefheart and early
Zappa. Suomen
Talvisota's lineup consisted of such underground luminaries as M.A.
Numminen, the poets Markku Into and Jarkko Laine and the singer Rauli
"Badding" Somerjoki, among all. The lyrics were wild, provocative, surreal
and obscene stream of consciousness with a very strong anti-establishment
stance, whereas the band's music leaned surprisingly much towards the
sounds of early rock'n'roll and rhythm'n'blues, though some occasional
fuzz guitar was heard. Nevertheless, the band's only album, Underground
Rock, remains a classic of both Finnish psychedelia and rock
music in Finland generally, having influenced generations of musicians
in its wake.
Consisting of teenyboppers Holle Holopainen, Harri Saksala, Gugi Kokljuschkin, Kisu
Jernström,
Eero Lupari and Poku Tarkkonen, this band was voted in 1967 the most popular band in
Finland. They played and recorded both in English and Finnish, churning out Finnish
hit versions of 'Black Is Black' by Los Bravos (with its memorable bassline), 'A
Whiter Shade of Pale' by Procol
Harum and 'Two Kinds of Lovers' by The Gibsons. [Topmost @
Wikipedia]
Pekka Streng: Pieni perhonen (1972)
Incense: Sookie Sookie (1969)
Magyar: Saastepilkku (1970)
Ferris: Black Friday (1971)
Hurriganes: My Only One (1975)
Porkkanas Unlimited: Come On (Let the Good Times Roll) (1969)
Jim Pembroke & the Beatmakers: I Ain't Got You (1965)
Jussi & Eero: Mosse (196?)
Sparta: On mulla kitara (?) (1975?)
Suomen Talvisota 1939-1940: Kasvoton kuolema (1968)
Muksut: Kun silmä sumenee (1967)
Copyright ©
1999 Juri Nummelin. Reprinted
with
author's permission.
Eddy & The Lightnings: Shut Up (1964)
Firestones: Can Anyone Be True (1965)
Andy Einiö & The Islanders: Dizzy Miss Lizzy (1964)
Jim & The Beatmakers: My Only One (1965)
Renegades: Thirteen Women (1966)
Roosters: See See Rider (1967)
New Joys: Kevät (1967)
Hector & Oscar: Savu (1967)
Eero Raittinen: Pientä peliä urbaanissa limousinessa (1968)
Wigwam: Häätö (1970)
The Zoo: In the Radio (1970)
Naislaulajilta ei löydy ehkä yhtään sopivaa, ellei sitten Sinikka Sokan
Blues Section -käännös ole sellainen; en ole sitä kuullut. Lähelle
pääsevät Ann-Christine: 'Never Gonna Work' (-65) ja Muska: 'Kirjoita
postikorttiin' (-71). Ann-Christinen 'See-Saw' (-69) ja Carolan 'Chain of
Fools'
(-69) (tv-nauhoitus, kuvissa Carola ruoskii seinään kahlehdittua äijää!)
ovat mielenkiintoisia yritelmiä, mutta soul ei taida kuulua ihan Nuggetsin
piiriin (Soulsetin 'Sauna-soul' (-69) on kyllä nimeään myöten niin hilpeä
kuriositeetti, että pitäisikö se päästää). Sitäpaitsi näissä naisten
biiseissä on se perusvika, että kyse ei ole "aidosti" bändistä ja sen
laulajasta vaan laulajasta + taustabändistä/studiomuusikoista.
Copyright
©
1999 Mikko
Meriläinen.
Reprinted with
author's permission.
Blues Section: Cherry Cup-Cake Twist (1968)
Eero, Jussi & The Boys: Kaipaan sua (1967)
Beach Boys -tyyppisiä harmonioita à la 'Good Vibrations' viljelevä yllättävä
ja upea psykedeliapop-sovitus vanhasta kansanlaulusta rytmisesti sykkivine
cembaloineen.
Eero Koivistoinen: Valtakunta
(albumi, 1968)
Tätä jo edellä mainittua albumia, jonka takana oli
Blues Section -mies Eero Koivistoinen, ei julkaissut
mikään etabloitunut levymerkki, vaan Kustannusosakeyhtiö
Otava vuonna 1968. Musiikki
on yhdistelmä jazzia, 60-luvun
kabareelaulelmaa ja psykedeelistä
underground-rockia (mukana samoja muusikoita kuin Blues Sectionissa ja
Suomen Talvisodassa). Teksteistä
vastaavat mm. runoilijat Pentti Saarikoski, Jarkko Laine ja Tuomas
Anhava.
Solisteina ovat
Eero Raittinen, Koivistoinen itse, Vesa-Matti Loiri ja Seija
Simola. Todella
häpeä,
etta levyä on nykyään liki mahdoton löytää,
koska
tämä
on
musiikillisesti
ja tekstillisesti ilmiselvä puuttuva rengas tuon ajan "kirjallisten
äänilevyjen",
Kaj Chydeniuksen, Blues Sectionin ja Suomen Talvisodan välillä.
Harvinainen on myös 1995 julkaistu CD-versio, johon on
jostain käsittämättömästä
syystä lisätty uusia biisejä Maaritilta, Sakari Kuosmaselta
ja
Pepe Ahlqvistilta.
Pekka Streng: Kanttorinpoika Max (1972)
Additional:
Bibliography:
See also:
1960s in Finland:
Finnish Bands - introduction by pHinn
So, how about Finnish psychedelic music or wild garage-style
bands in the late 1960s?
Blues Section: 'Semi-Circle Solitude' (1968)
Ernos: 'Harha' (1966)
The Creatures in 1966 (off the film Käpy selän alla)
Jormas: 'Saat miehen kyyneliin' (1966)
The Renegades: 'Girls, Girls, Girls' (1966; off Topralli)
Topmost: 'Merisairaat kasvot/Nään mustaa vaan'
Finnish
Nuggets
Notes by Juri
Nummelin (palautetta
kirjoittajalle / feedback)
[Sorry, so far Finnish only.]
Charlies: Taiteen kritiikistä (1969)
Suomen rajuin 60-luvun bändi teki musiikin yhteen maailman
huonoimmista
elokuvista, Julisteenliimaajiin. Siitä on peräisin
puhemies Maota
pelottomasti siteeraava ralli 'Taiteen kritiikistä': studiossa sanat
kuulemma luettiin suoraan Maon punaisesta kirjasta. Rokkibiisinä
'Taiteen
kritiikistä' on kuitenkin esimerkillisen tarttuva - kappale
oikeastaan
esittelee Charliesin parhaimmillaan.
Nuorena kuollut ja kulttimaineeseen noussut Streng mielletään
proge-esiintyjäksi, mutta tsekkiläiseen lastenlauluun tehty
kevyt
kantrivaikutteinen pophelmi kelpaa erikoisemmankin kaman sekaan. Ainakaan
tässä ei ole tyypillisen progen helmasyntejä: loputtomia
kitarasooloja,
käsittämättömiä sointukulkuja, korkealta
valittavaa
laulua.
Tällaista Suomi-rock olisi voinut olla! Pepe Lindblomin ja Cisse
Häkkisen luotsaama
bändi mättää sen verran kovaa punksoulia, että
voitaisiin olla jossain Los
Angelesissa tai Chicagossa vuonna 1966. Levyttä jääneen
bändin biisi
löytyy Jee jee jee -levyltä.
Progeahan tämä kai on, mutta menköön nyt: raju komppi,
hyvä riffi ja
torvifillit tekevät kappaleesta rokkaavamman kuin mitä
suomalainen
rock
tuohon aikaan muutoin oli. Varkautelainen Magyar horjutti vähän
aikaa
Suomi-rockin Helsinki-keskeisyyttä, mutta vain vähän aikaa
ja
yhtye
tekikin vain yhden LP:n.
Dave Lindholmin vanha bändi pistelee lyhyessä (1:37)
biisissä
rockia
poikki ja pinoon: 'Black Friday' on jopa omituinen eikä
mitään
porvarillista
kolmen soinnun bluesia, josta Lindholmin bändit on sittemmin opittu
tuntemaan.
Suomalaisen rockin ainoa täysiverinen klassikkobändi ei
enää oikein
kuuluisi tähän kokoelmaan, mutta kappalevalinnan takia se on
enemmän kuin
suositeltavaa: 'My Only One' on Jim and the Beatmakersien vanha hitti.
Kaksi
vuosikymmentä suomalaista rockia kohtaa toisensa ja tuloksena on
helmi.
Cisse Häkkinen laulaa yllättävän kauniisti.
Bändi ei levyttänyt: mikä harmi! Tämähän on
Suomen MC5 - pitelemätöntä
punkmeininkiä, jossa kitaraa revitellään niin kuin
huomisella ei
olisi
mitään väliä. Haukiputaalainen bändi voitti popin
Suomen mestaruuden
Vaasan Kesän yhteydessä 1969. Radiotallenne löytyy
levyltä Jee jee jee.
Tyylikästä, joskin hiukan haurasta rhythm & bluesia soittavasta
bändistä
tuli sittemmin Jormas, mutta se on jo toinen tarina. 'I Ain't Got You' on
lyhyt ja iskevä ralli, joka ei häpeä ollenkaan
samanaikuisten
englantilaisten viritelmien seurassa. Viimeinen iskevyys tuntuu kuitenkin
uupuvan. Tv-tallenne löytyy edellisen tapaan Jee jee jee
-levyltä.
Teinirockabillya? Lapsigaragea? Mitä hyvänsä tämä
esitys onkin, niin
taatusti se on suomalainen jytän historiaa: Renegadesien
kulttiklassikko
'Cadillacin' melkein sisäistynytkin versio, jossa laulaja - kumpi
pojista se
on? - kuiskaa sanat kähisten niin seksikkäästi kuin teini-
ikäinen
suomalainen 60-luvun poika vain voi.
Erittäin huonosti soittava esipunkbändi, jossa kitarat
särisevät ja
surisevat ja rummut kolisevat ja laulu (asialla Suomen virallinen
astrologi Markku Manninen!) on huonosti artikuloitua
käninää,
mutta meno
on kova. Pienellä tuottamisella ja harjoittelulla tästä
olisi tullut
Suomen ensimmäinen punkyhtye.
Yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista rockbiiseistä, joka
ylittää
reippaasti bändin 50- ja 60-luvuista lähtevät vaikutteet,
melodiat ja
kappalerakenteet (tässä raju genevincentmäinen
stop-break -rakenne).
Jarkko Laineen sanoitus menee tavanomaisen psykedeelisyyden yli ja ohitse:
tässä on tavoitettu kokonaisen sukupolven populaarikulttuuriset
ja
poliittiset kiintopisteet ja annettu niille pistämätön
surrealistinen
hahmotus.
Pentti Saarikoskea ja muita moderneja suomalaisia runoilijoita
esittänyt
lauluorkesteri rokkaavimmillaan ja psykedeelisimmillään: kitara-
ja
rumpubreikit antavat biisille ylimääräistä potkua ja
Anselm
Hollon
sanoitus tavoittaa sfäärejä, joita perinteinen runosanoitus
ei
välttämättä
saavuttaisi. "Silloin miehen nenä kattoon yltää eikä
maailma
tunnu enää
miltään."
More Finnish
Nuggets
Notes by
Mikko Meriläinen (palautetta
kirjoittajalle / feedback)
Kriteerejä joutuu meikäläisissä oloissa pitämään aika joustavina, mutta
olen pyrkinyt ottamaan mukaan vähänkään rajuja, "katu-uskottavia" tai
psykedeelisiä biisejä. Lisäksi olen yrittänyt välttää cover-versioita.
Ajallisesti takarajana on 70-luvun vaihde. Lista perustuu aika pitkälle
Jee jee jee -radiosarjassa kuultuun; läheskään kaikkia näistä
biiseistä
minulla ei ole kokonaisina missään muodossa. Vuosiluvut saattavat
pikkuisen heittää.
Blazers: Metsäkukkia (1963)
Yksi mahdollisuus rautalankaosastolta. Ainakaan
kappale ei ole niin silkoinen Suomi-iskelmän sovitus kuin Soundsien
vastaavat. Toisin sanoen bändi soittaa todella huonosti - tai sitten kyse
on melkoisesta avantgardismista. Soundseilta suosikkini on 'Roll Over
Bach'
(-64), johon sisältyy hilpeitä barokkisia urkuvälikkeitä. Sounds säesti
myös vielä Johnnya, kun tämä lauloi suhteellisen rajun Ray Charles
-coverin 'Lonely Avenue'. Lauletun twistin/rautalangan parasta on
kuitenkin
ehkä 'Yyterin twist' (-63) by Timo Jämsen & The Strangers.
Jee jee jeessä uuteen arvoon nostettua
tylyä räminää, bändissä oli mitä ilmeisimmin kesytöntä garagehenkeä.
Aidoimmillaan tuota henkeä Suomessa edusti Kirkan ja Remun Creatures, joka
ei valitettavasti koskaan levyttänyt. Ehkä arkistojen kätköistä löytyisi
rajumpaakin kuin Jee jee jee -cd:llä julkaistu 'Takaan sen'.
Samaa kuin edellisessä, mutta
vähän
kesymmin ja enemmän Beatles-hengessä. Silti kunnon teiniangstia ja raakaa
laulua. Katu-uskottaviin lienee laskettava myös Depraveds eli Irwinin
bändi ennen kuuluisuuttaan. Kuinka olisi käynyt, jos Irwin olisi noussut
pinnalle rock- eikä kuplettilaulajana!
Tämä olkoon
novelty-osaston edustaja. Muun muassa tv-juontajana tuolloin tunnetun
Einiön kireästi laulamissa biiseissä on yllättävän irtonainen ja hilpeä
meininki; myös 'Farmer John' olisi kelvannut hyvin. Muitakin erikoisia
bändejä oli, mm. häjy-lookissa esiintynyt Häjyt ja meikeissä esiintynyt
(jos kohta vain Suosikin kuvauksissa) Mods.
Miksei ennemmin alkuperäisenä kuin
Hurriganesin versiona? Kappale ei ole hirvittävän raju, mutta teiniyhtyeen
omatekemänä hittibiisinä harvinainen poikkeus tuolloin. Bändi teki
muitakin aika hyviä juttuja (esim. Jee jee jee -levyllä), mutta sen
jatke
Jormas on mielestäni jo liian established Nuggetsille, samoin kuin esim.
Boys sekä Danny ('What'd I Saystä' teki kyllä melko rajun version
Ohimennen-tv-ohjelmaan vuonna -65), Johnny ja kumppanit.
Mieluummin vaikka tämä kuin iänikuinen
'Cadillac'. Laulu on räkäistä, mutta muuten Renegades ei oikein vakuuta
studioäänitteillään, taisivat olla livenä rajumpia. Erikoista on
suomalaisittain varhainen stereoäänitys. Loco-motion-nimiseen tv-ohjelmaan
tehty "video" '13 Womenista' on mainio.
Vakuuttavinta Animals-henkistä r&b:tä
suomalaiselta bändiltä laulua + ääntämystä + äänitystä myöten, ollaan ihan
parhaiden ruotsalaisten imitaattoreiden tasolla. Mutta niinpä laulaja,
kuten melkein koko bändi, olikin suomenruotsalaisia ja levy tehty
Ruotsissa, jossa äänittäjät ymmärsivät paremmin rocksoundien päälle kuin
tangomaassa. Myös 'Crying in the Rain' (-67) on hyvä mutta iisimpää
tavaraa.
Eivät hirveän pelottavaa ryhmää, mutta tekivät
pari
hyvänkuuloista käännöshittiä ja tämän oman West Coast -vaikutteisen
popteoksen, joka uhkuu kohtalokasta teiniangstia. Vähän samaa sarjaa
edustivat Ernos sekä Paroni Paakkunaisen Boys-sovitukset.
Musiikillisesti aika pehmeää West Coast
-folkpoppia tämäkin, mutta huumeaiheinen sanoitus on ensimmäinen laatuaan
Suomessa. Asiat väännetään niin sanotusti rautalangasta; portinvartijat
olivat siis joko liberaaleja tai viattomia.
Eero
Koivistoisen Valtakunta-levyllä
olisi muitakin hyviä ehdokkaita.
Jäi aika
ainutlaatuiseksi tapaukseksi: ajan huippupopparit laulavat ja huippujazz-
ja -popmuusikot soittavat ajan huippujazzmiehen paikoin hyvinkin
psykedelisiä kappaleita, jotka on sävelletty ajan huippurunoilijoiden
teksteihin.
Mats Huldénin tekemä tajunnanräjäyttäjä, aina yhtä
hämmästyttävä. Kalevalaista loitsuntaa, hurja hymni, englanninkielinen
laulunpätkä... Wigwaminkin mittapuulla perin merkillinen teos. Muitakin
varhaisen Wigwamin singlebiisejä voisi laittaa tyrkylle. Pressa on
heikompi tapaus, mutta menisikö vaikka 'Drivin' Through' (-69)?
Nuorten helsinkiläisten rock-kukkojen -
Riki
Sorsa etunenässä - koululaisbändi, ja hieman kömpelö mutta eittämättömän
yritteliäs The Who-pastissi.
60-luvun lopun blues-osastolta on vaikea löytää mitään kunnollista Blues
Sectionin lisäksi. Jee jee jeellä kuultavat Charliesin
kotinauhoitukset
"Uudenkylän putkasta" ovat kyllä kiintoisia ja Tampereen The Matthews
taitava bändi, mutta tarkkoine Cream- ja Fleetwood Mac -kopioineen ei
kovinkaan omaperäinen. Pintabändeistä Topmostkin veti suht tyylikkään
ränttätänttäbluesin levylle, mutta so what. Mosaic voisi olla yksi
mahdollinen (käsittääkseni jotenkin Blues Sectionin tyyppinen psykedeliaan
taipuvainen bändi, riveissään mm. Frank Robson, Kirka, Nikke Nikamo,
Sinikka Sokka), mutta kun en muista, miltä heidän singlensä kuulostaa.
Finnish
Nuggets: Bonus Beats
by
pHinn (palautetta
kirjoittajalle / feedback)
Apollo: Pakoon maailmaa (1969)
Apollo oli kansainväliseen tyyliin oman aikansa "superbändi",
joka oli
syntynyt sellaisten pop-orkestereiden kuin Topmost
jäännöksistä.
Keikoillaan
Apollo soitti raskasta rockia, kuten cover-versioita Led Zeppelinin
kappaleista. Tämä single tavoittelee orkestraatioillaan
pikemminkin
Pet Soundsin
aikaisen Beach Boysin tyyliä, mille kontrastina
Harri
Saksalan laulu yhdistää angstista maailmantuskaa höyryisiin
painajaisvisioihin ja muodikkaaseen kantaaottavuuteen.
Blues Sectionin vaihtuvatempoinen psykedeliaeepos ennakoi Wigwamin
progekokeiluja. Kappale alkaa hiipivällä kitarasoundilla, joka
kuulostaa
selkää pitkin kiipeävältä
hämähäkiltä, à la The Whon 'Boris The
Spider', ja jatkuu Jim Pembroken
beatlemaisilla pop-melodioilla, kunnes
instrumentaaliosuudessa mennään varsinaiseen
jazz-freak out -osastoon. LSD-trippiä simuloiva kappale onnistuu
tavoittamaan muuttuneiden tajunnantilojen sekä kauhun että
kauneuden.
Kertosäkeessä vierailevana naisvokalistina kuullaan
itseään
taistolaiskuningatar Sinikka Sokkaa.
Strengin kappale, bisarri tarina kellarissa urkuharmooniin sidotusta
kanttorinpojasta
on puhdasoppista psykedeliaa rämisevine äänitehosteineen
kaikkineen.