Tutustuin Rauli Lauhaseen joskus 90-luvun
alkupuolella, kun olin
töissä paikallisessa
sarjakuvaliikkeessä, joka myi jonkun verran myös
underground-kirjallisuutta. Raulilla oli tapana
rynnistää ovesta sisään ja kailottaa kovalla
äänellä, jonka muutkin asiakkaat
varmasti kuulivat: "Onko tullut uutta törkyä?!".
Tällä
Rauli tarkoitti kirjallisuutta ja lehtiä,
jotka käsittelivät psykedeelejä tai
marginaaliseksuaalisuutta eri muodoissaan, esimerkiksi
Loompanicsin
friikkikirjoja, genitaalien lävistystä tai Tom of
Finlandin
homoeroottisia kuvituksia. Työnantajaani
Raulin railakas tyyli ärsytti, mutta minusta se oli
vain riemukasta
anarkiaa, joka piristi usein muuten
värittömiä työpäiviä. Pian aloimmekin kutsua
Raulia tämän lähes
tavaramerkiksi muodostuneen tervehdyksen mukaan
"Törkyä-mieheksi".
Raulin fyysinen habitus oli yhtä ristiriitainen kuin mies itsekin. Isokokoinen, Huittisista Tampereelle opiskelemaan tullut teekkari, joka lievästi vatsakkaine olemuksineen ja vaaleine, poikamaisesti silmien päälle repsottavine hiuksineen oli yhdistelmä hämäläistä maalaismiestä ja Huckleberry Finniä. Rauli oli varsinainen Rymy-Eetu, mutta minusta tämän anarkia ei ollut pohjimmiltaan ilkeää ja pahantahtoista, vaan hänessä oli paljon luonnonlapsen ihmettelevää, viatonta uteliaisuutta maailmaa ja sen kummallisia ilmiöitä kohtaan, joka yhdistyi terävään oivalluskykyyn ja nopeaan älliin. Armeijassa vänrikin napit hankkinut, viljellen rankanpuoleista anarkistista huumoria Netin alt.tasteless-uutisryhmässä ja harrastaen mielellään tutkimusretkiä sisäavaruuteen, lempimusiikkina progressiivinen rock ja myöhemmin jopa innostuen rave-kulttuurista ja teknobileistä, idoleinaan Tom of Finland ja Mannerheim -- Rauli ei todellakaan ollut mikään tyypillinen Teemu Teekkari, joita hän kirjoituksissaan niin herkullisesti ivaili. Minulle on jäänyt yksistä uudenvuoden teknobileistä voimakkaasti mieleen Raulin omatekoinen t-paita, johon oli painettu iskulause "Ego poijes!". "Ego pois" -ajattelu todellakin sopii erinomaisesti Raulin ajatteluun ja toimintaan keskuudessamme, joka noudattaa parhaita gonzo-perinteitä. Rauli Lauhanen on meidän pyhä narrimme ja zen-mestarimme, joka kurmuuttaa moraaliseen anukseensa tukehtuvia pikkusieluja.
Rauli Lauhasen tekstit, joita tämä on eri yhteyksissä uutisryhmiin postitellut, ovat pieniä helmiä ja ansaitsevat tulla laajemmaltikin huomatuiksi kuin Netin pienissä ja usein sisäänpäin lämpiävissä kuppikunnissa. Raulin "mininovellit" luovat purevia katsauksia 90-luvun akateemiseen maailmaan terävästi luonnosteltuine hahmoineen, joista on helppoa tunnistaa jotain hyvin tuttua, jos on vähääkään teekkareiden, humanistien tai vaikkapa kauppatieteen opiskelijoiden maailmassa liikkunut. Raulin tekstien voidaan väittää juontavan teekkarihuumorin möykkäävän karnevalistisesta perinteestä, mutta kohoavan kuitenkin tavanomaisten "pissa-kakka-seksi-viina" -örhellysten yläpuolelle, jotka ovat tulleet tutuiksi Tampin kaltaisten teekkarilehtien sivuilta, joita joka vapun alla liki maanvaivaksi muodostuneet haalariheikit meille tyrkyttävät.
Raulin henkilöhahmot ovat tietyn universaaliutensa
lisäksi
myös hyvin inhimillisiä ja
tunnistettavia; nuoria, jotka kieriskelevät oman
seksuaalisuutensa,
ryhmäpaineiden, menestymisen tarpeen ja
sosiaalisen pätemisen myllerryksessä sekä niissä
toiveissa ja peloissa, jotka näistä
syntyvät. Toki hahmot ovat karikatyyrejä, mutta hyvin
terävästi hahmotettuja sellaisia ja
kirjoittajalla on selkeä ja ilmeisen omakohtainen
näkemys
ihmisistä ja ympäristöstä,
joita hän kuvailee ja asettaa eteemme. Uskallan
väittää, että Rauli jopa tuntee
myötätuntoa henkilöitään kohtaan, asettuu
näiden nahkoihin, elää
näiden maailmassa -- samalla kun viiltää näitä
satiirinsa terällä. Kuinka moni
meistä tunteekaan Teemun, Jebun, Tomin tai Tiinan
kaltaisia hahmoja
juuri omasta tuttavapiiristään?
Raulin vahvuus on siinä, ettei hän ota kantaakseen
mitään "poliittisen korrektiuden" taakkaa ja
näin hovinarrin tavoin pitää peiliä omien
naurettavuuksiemme edessä, kuten hieman
kliseemäisesti voisi sanoa. Raulin teksteistä paistaa
läpi
niiden kirjoittaja, hyvin älykäs
ihminen, joka tarkkailee maailmaa ympärillään
jatkuvasti
havaintoja tehden, ja jossa
pieninkään yksityiskohta ei jää häneltä
näkemättä. Sen vuoksi
nauramme niille -- koska se on naurua, josta itkukaan
ei ole kovin
kaukana.
Erkki "pHinn" Rautio
Kevät 1998