Mika Paju
a.k.a. Noise Production a.k.a. Kohinatuotanto a.k.a. Mike "Not"

Haastattelu: Erkki Rautio / pHinnWeb

[in English]

24. toukokuuta 2002 -- Kuka on puuttuva linkki Tampereen hiphop- ja goottirock -alakulttuurien välillä? Kuka on tehnyt jo yli kymmenen vuotta elektronista musiikkia: teknoa, acidia, industrialia, ambientia, breakbeatia, hiphopia, elektroa -- kymmeniä ellei satoja tunteja julkaisemattomia kelanauhoja, dat-nauhoja, itse poltettuja CDR-levyjä -- mutta pysynyt kaiken tämän aikaa enimmäkseen musiikillisessa marginaalissa ja maan alla, koska levy-yhtiöt eivät ole lotkauttaneet korvaansakaan tähän mennessä? Kuka on tässä ajassa saavuttanut rautaisen ammattitaidon tuottajana ja äänittäjänä, jonka palveluksia ovat käyttäneet muun muassa niin hittilistoja liponut hiphop-ihme Petri Nygård ja tämän taustalla toimiva Nuera kuin myös tamperelaiset aktit, goottirock-kyky Suruaika ja elektroduo Kompleksi?

Vastaus on Mika Paju eli Mike Not eli Noise Production, joka on julkaissut nyt Kohinatuotanto-aliaksella albumin Äänikemia (pHinnMilk-2), jonka alkemistiset soundikokeilut liikkuvat jossakin IDM-älyteknon, Mika Vainio -tyyppisen minimalismin ja monotrax-sukuisen tribalismin rajamailla.

Minulla on ollut kunnia tuntea Mika jo vuosien ajan, jolloin olen oppinut tuntemaan tämän luottomiehenä, joka on aina valmis tarjoamaan apuaan, neuvojaan ja teknistä osaamistaan niin toisille musiikintekijöille kuin bileiden järjestäjille; puhumattakaan eräiden -- teknisesti enemmän tai vähemmän avuttomien -- paikallisten amatööri-DJ:den miksauslevyjen saattamisesta jokseenkin siedettävään ja kuuntelukelpoiseen muotoon...

On synti ja häpeä, että Mika Pajun kaltaiset lahjakkuudet joutuvat elämään vuodesta toiseen tuntemattomuudessa ja liki köyhyydessä, samalla kun puolivillaiset yhden hitin ihmeet saavuttavat musiikkikanavien suosion, joiden videoissa huristelevat tyypillisen nousukasmaiseen tapaan urheiluautoillaan; samalla kun itse musiikki(?) on mielikuvituksetonta massatuotantoa kohderyhmänään juuri se matalin yhteinen nimittäjä virvoitusjuoma- ja terveyssidemainosten välillä... Ehkä asianlaita muuttuu nyt kuitenkin -- edes hieman. Hyvät naiset ja herrat: Suomi-skenen todellinen underground-sankari -- Mika Paju.

- Mike "Not"? Mistä ihmeestä taiteilijanimesi oikein tulee?

80-luvulla oli sellainen tyyppi kuin Mike Platinas, jonka tuottamia kaksi ekaa Maxmix-levyä olivat, espanjalais-italialaista alkuperää. Siitä sitten väännettiin herjalla minulle nimi Mike "Not" Platinas, josta jälkimmäinen osa jäi ajan myötä pois.

- Noise Production oli alkuvaiheissaan sinun ja Jazzy-O:n (eli Jani Ojalan alias DJ Jassen) yhteisprojekti kunnes päädyitte omille teillenne. Miten aloit ensi alkuun tehdä musiikkia?

Se alkoi kahdella C-kasettidekillä ja levareilla. Vähän niin kuin DJ mix -tyylillä, varastin biittejä ja "sämpläsin" levyjä biittiraitoihin. Sitten vihdoin ostin Rolandin Juno-6:sen ja TR-707:n... ja kaverilla Jazzy-O:lla oli Casio HT-3000 ja Roland S-10 -sampleri.

- Onko sinulla esikuvia tai vaikuttajia?

Jaa-ah. Vaikuttajina ovat olleet 80-luvun Detroit House, Acid House ja New Beat, mutta myös kolkko elektro ja EBM-jutut ovat tuoneet oman lisänsä.

- Kuinka luonnehtisit tai kuvailisit omaa musiikkityyliäsi?

No, tavallaan musiikkini kuvastaa omia fiiliksiäni, joten ehkä siitä johtuu ns. synkkä soundini. Toisaalta teen, mitä huvittaa. En halua kilpailla kaupallisten artistien kanssa, koska täällä Suomessa ei julkaista kuitenkaan mitään sashoja tai vastaavia. Suomessa skene on yleensäkin vuoden jäljessä muuta maailmaa.

- Entä mistä nykyisistä artisteista pidät itse eniten?

Nine Inch Nails, Front Line Assembly, OHGR, Cevin Key, Delerium, Download, Future Sound of London. Ja öh, Marilyn Manson myös.

- Oletko ollut mukana bilescenessä? Esimerkiksi järjestämässä tapahtumia, DJ:nä, tms.?

Onhan sitä joskus tullut järkättyä rave-juttuja, mutta näistähän ei puhuta!

Turhaa vaatimattomuutta. Mika oli mukana järjestämässä bileitä 90-luvun alussa Tampereen legendaarisen Laternan kolmannessa kerroksessa, jossa toimivat tällöin mm. myös paikallista klubihistoriaa tehneet No Go ja industrial/goottiklubi Frantic. Tosin muistan vierailleeni jossain Mikan järjestämässä acid/teknotapahtumassa ainoana maksaneena asiakkaana, joten tämä ehkä kertoo jotain, miksi Mika ei muistele näitä aikoja liian innokkaasti.

No, DJ-keikoista voin mainita Element-klubit Laternassa vuosina 1992-93, joita olin itse mukana järkkäämässä. Sitten vuonna -92 Valion Juustotehtaalla olin soittamassa laittomissa bileissä. Tyyli oli kylmää Saksa-teknoa, joiden seassa oli muutama industrial-biisi. Breakbeatia ei tällöin ollut lukuunottamatta jotain Altern 8:a. Vallitseva tyylisuunta oli englantilaista ravea, acid housea, acid ravea.

Mielosen Samun järjestämissä torstaiklubeissa Tampereen L.A. Garagessa soittelin jonkun vartin verran. Sitten vuosina 1996-97 Tusan Mauri piti samassa paikassa eräänlaista rinnakkaisklubia, jossa olimme soittamassa Karipuron Saken kanssa yhden kerran, mutta jengi ei oikein tajunnut meininkiä. Yo-Talon Afterhours-goottiklubilla olen soittanut kerran, mutta ilmeisesti minulla ja yleisöllä oli erilainen käsitys, mitä "industrial"-musiikki on. Soittamani levyt (Front Line Assembly ja vanha EBM) olivat kuulemma liian "trancea"...

- Mitä pidät nykyisestä DJ-kulttuurista?

Onko sitä? En tiedä. Superstara-DJ:t eivät juuri osaa miksata, vaihtelevat levyjä vain. Koko systeemi on mennyt CD-miksaushommaan, joka ei minua innosta. Vinyyli on vinyyliä ja sen miksaaminen on taidetta. On tämä legendaarinen harha, että DJ saa kaikki naiset; paskat siinä mitään ehtii, kunhan vain miksaa.

- Tästä pääsemmekin 80-luvun legendaariseen [sic] tamperelais-DJ Manuun (eli "Macho-Manuun"), joka sittemmin löysi Jeesuksen ja myi valtaisan levykokoelmansa Tullintorilla (sieltä tuli poimittua joitakin varhaisia Warp-julkaisuja). Manulla oli Radio 957:ssa kuuluisa listaohjelma "All The Hits And More", jota kuunneltiin aina korva kauttimessa kiinni. Toinen tuon ajan suosittu disko-ohjelma oli Tapani Ripatin "Ocsid" YLEllä, ja Ripatti oli Persoona. Kuuntelit näitä?

Ocsidissa oli hyvä soundi, pojat väänsi vähän nuppeja. Megamixit ruletti kybällä koomisinen meininkeineen. Siihen aikaan kiinnostus levymiksaukseen heräsi ja haaveilin omista Teknareista. No, nyt on.

- Joten voisi kuvitella, että vaikutteesi tulivat 80-luvulta?

Ei niinkään. Italodiskoa kyllä tuli kuunneltua, mutta ehkä enemmäkin vaikutti belgialainen New Beat vuosina 1988-92. Split Second -nimisellä bändillä Belgiasta melodiaosasto on paljolti samanlaista kuin itse teen, gootahtavaa.

- Millaisella laitteistolla teet musiikkisi? Miten Kohinatuotannon Äänikemia-levy syntyi?

Laitteita on kertynyt, mutta kannattaa käydä kotisivuillani, niin sieltä löytyy listattuna kaikki olennainen. Kohinatuotanto syntyi parilla sämplerillä ja erilaisilla testisignaaleilla. En tarkalleen muista, miten levy syntyi, mutta minulla taisi olla tylsää ja aloin duunata jotain. Lopulta datille tarttui pari tuntia matskua.

Eikö ole hieman erikoista, että sama ihminen tuottaa sekä goottirock- että hiphop-akteja, jotka ovat kuitenkin tyyliltään ja harrastajakunniltaan kuin yö ja päivä?

Tuotanhan myös itseäni ja olen tehnyt kaikenlaista musiikkia: teknoa, acidia, industrialia, ambientia ja niin edelleen. Kaikkea paitsi humppaa. Kaupallisemmat projektit eivät minulla ole menneet läpi levy-yhtiöiden pomoille. Toisaalta soundini on kuitenkin aika ajaton. Esimerkiksi Kohinatuotannon levy on tehty jo noin vuonna 1997, mutta sen soundi kuulostaa yhä edelleenkin tuoreelta.

- Miten yhteistyösi Nueran ja sitä kautta myös, öhöm, Petri Nygårdin kanssa alkoi?

Joskus 1991 Jazzy-O tuli testaamaan Laurilan Peten kanssa, miltä rap kuulostaisi nauhalla. Siitä lähti. Vedettiin legendaarisia jamisessioita datille Peten ja Jassen kanssa; minä hoidin levarit, biitit ja scratchit, Heikkilän Sami soitti bassoa livenä. Olen nyt tehnyt kolme täyspitkää albumia Petri Nygårdille sekä muutaman sinkun. (Nygårdin biiseistä olen tehnyt pari elektromiksausta, joita ei ole ainakaan vielä julkaistu.) Nueran kanssa olen lähinnä auttanut miksauksessa ja masteroinnissa.

Muista hiphop-jutuista voisi mainita Kontrastin ekan demon, jonka tuotin: mukana oli "Turkisko murhaa?" -raita, joka sittemmin julkaistiin virallisesti Okke Komulaisen ja DJ Infekton Pyssy -levymerkillä. Olen myös tehnyt Flegmaatikkoja: ekan sinkun, masteroinnin ja miksauksen.

- Entäs sitten tämä goottiosasto: Suruaika, jonka pitkäsoiton (ilmestynyt Turun Plastic Passion -levymerkillä) olet tuottanut?

Toimin Suruajan albumilla tuottajana, eli hoidin kaiken alusta loppuun bändin nokkamiehen Matthew Mawbyn kanssa. Tutustuin bändiin Afterhours-klubin kautta; Suruajan Toniin taas olin tutustunut 1998 järjestettyjen Electric Pleasures vs. Frantic Club -bileiden kautta, joissa itse esiinnyin livenä.

Niinpä. Olin itse mukana järjestämässä kyseisiä bileitä, jotka pidettiin Finlaysonin Palatsin silloisella Villa 1898 -klubilla, toisena live-esiintyjänä oli Virtalähde. Minulle on jäänyt lähtemättömästi mieleen, kuinka Villan ylläpitäjät olivat jostain syystä buukanneet paikalle samaan aikaan jotkin merkonomien tai vastaavien pikkujoulut. Oli jokseenkin perverssiä katsella, kuinka humalaiset keski-ikäiset puvuissaan ja jakuissaan tanssivat paritanssia, kun pyöritimme levyltä Christopher Justin "I'm A Disco Dancer (And A Sweet Romancer)" -biisiä sekä muuta elektroa, teknoa ja industrialia. Autenttinen (ja tyypillinen) tamperelainen klubikokemus.

- Millaisia kokemuksia sinulla on muuten live-keikoista? Kiinnostavia anekdootteja?

Viimeksi olen esiintynyt livenä Telakan Uforockissa 16. maaliskuuta 2002. Ensimmäiset 5 minuuttia menivät niin, ettei 202:seni ollut synkassa, mutta homma parani sitten loppua kohden. Keikkani kesti kaikkiaan 20 minuuttia, ja eihän sitä kukaan kuunnellut. Muista esiintyjistä pidin itse ICEbeat Jongasta, joka oli eräänlaista laulettua ambientia tiibetiläis- ja saamelaisvaikutteineen. En ehtinyt tsekata Veltto Virtasta, koska olin itse samaan aikaan rakentelemassa omia systeemejani, mutta mies oli kuulemma aika lärvit...

On yleensä kova hinku lähteä keikalle, mutta sitten muistaa, kuinka vittumaista on roudata ja rakentaa systeemit, ja kun yksin vielä joutuu tekemään kaiken. Eikä perkele voi vetää edes viinaa. Ja yleensä keikkapalkkiot ovat naurettavat. Joten kyllä sitä kaipaa roudareita.

Minuahan seuraa aina synkkä varjo, paha karma, joka tuhoaa paikat takanani. Heh, olinpa kerran keikalla Silja Linella jossain Eestin nurkilla. Oliko se nyt 1992 tai siinä paikkeilla. Kuitenkin samalla laivalla, joka nyt lepää Estonia-nimisenä merenpohjassa. Olen joskus esiintynyt myös Tampereen Näsinneulassa, joten mietin nyt, milloinkahan tuo Näsinneula kaatuu...

- Tämän hetken/kaikkien aikojen topten-listasi?

Tämä hetken listaa en voi kertoa, koska en ole ostanut levyjä, mutta kaikkien aikojen lista on jotain tätä linjaa:

Future Sound of London: Dead Cities
Front Line Assembly: koko tuotanto
Therion: Theli
Nine Inchs Nails: Pretty Hate Machine
Delerium: alkupään tuotanto
Kraftwerk: Komputerwelt
Marilyn Manson: koko tuotanto
Prodigy: Jilted Generation & Fat of the Land
Moonspell: Wolfheart
Skinny Puppy: Too Dark Park & Rabies

- Mitä pidät uudemmista elektrojutuista?

No, Kraftwerk on yli kaiken. Maksoin Kraftwerkin 'Komputerwelt'-maksista saatanasti; Kraftwerkin julkaisuistahan on rinnakkaisversiot sekä englanniksi että saksaksi. Dopplereffekt on aika perinteinen. Japanese Telecom kuulostaa osaksi tietokoneella tehdyltä. Rytmiikkaa on, mutta niissä ei ole ehkä sitä vanhaa eksoottisuutta. Kraftwerk käyttää vain tiettyjä komppeja; nykyään hajotetaan rytmiikkaa enemmän breakbeatin tyyliin kuten Aphex Twinillä. Tarjontaa on nykyään niin paljon: kuka tahansa voi ryhtyä muusikoksi, koska tietokoneet tarjoavat kaiken eikä tarvitse niska limassa hakea niitä "aitoja" koneita.

- Miten kommentoisit Suomen nykyistä musiikkiskeneä?

Täh!!? No, tosiasiassa kuka tahansa, joka omistaa PC:n, voi tehdä musiikkia. Mutta niin, tavallaan hyvä juttu, mutta en halua kommentoida asiaa. Yleisesti ottaen skene on väsynyt. Onhan tuolla undergroundissa aina jotain vipinää.

- Onko sinulla näkemystä, mihin suuntaan elektroninen musiikki ja musiikkiskene yleensä tulevat kehittymään?

Olen huomannut, että tietsikoiden yleistyessä kaikki ovat siirtyneet softasynien käyttöön ja musiikista on tullut kasvotonta ja kylmää. Itse diggaan edelleen hardis-koneista [maallikoille: hardware-koneista eli niistä varsinaisista soittimista, ei tietokoneista]! Niissä on "se soundi", mitä ei tarvitse mallintaa digitaalisesti!

- Minkä tyyppistä musiikkia haluaisit nyt tehdä eniten?

Back to basics. Elektroa, kunnon vanha meininki: 808, pelit ja vehkeet. Ambientia olisi hauska tehdä, varsinkin näin kesäisin. Pari vuotta on ollut kehitteillä Front Line Assembly -tyyppinen projekti, mutta sen kanssa täytyisi mennä studioon, että saisi soundit kohdalleen.

Minulla on myös hauska sivuprojekti, FSD, Karipuron Saken kanssa. Pyrittiin alun perin "Dogma"-linjaan, eli että sai olla vain yksi sointu, soittimien piti maksaa vain alle tuhat markkaa, ja niin edelleen. Eka levy tehtiin sillä systeemillä, mutta monosoundi rajoitti. Seuraava levy tulee olemaan elektropohjainen. Sakellahan on vahvasti Detroit-vaikutteita. Tietokoneella pystyn kikkailemaan rytmin kanssa paremmin. Hardware-pohjaisilla laitteilla biisit ovat suoraviivaisempia, ei paljon nysvätä. Tietokoneella tekemäni materiaali ei ole niin tanssittavaa, vaan siinä voi hajottaa enemmän rytmiä.

- Mitä tulevaisuudensuunnitelmiisi muuten kuuluu?

Yrittää pysyä hengissä ja saada joskus matskua pihalle isolta levylafkalta. "Tulla Kraftwerkiksi".

- Suosikkikysymyksesi, jota haastatteluissa ei koskaan kysytä?

"Otaks' kaljan? Mä tarjoan!"

Copyright © (for the text) pHinnWeb 2002.

all interviews