< Unidentified Sound Objects - News


Coming Up:
my next solo exhibition is at Galleria Å in Turku 03.02-26.2.2012
then installation of my works will be at MUU Gallerys space in Supermarket Art Fair in Stockholm 17.02.-19.02.2012
and im also co-curating exhibition/project
click for more info


Sami Pennanen (nimi muutettu) MUU Galleria 2.9.-25.9.2011

Sanonnan mukaan meillä kaikilla on oikeus elää siltojen alla. Tämä omana aikanaan romanttiseksi tarkoitettu ajatus on joutunut taipumaan alkuperäisestä merkityksestään. Tänään ministeritason edustajan suusta tullessaan se kuulostaa lähinnä sosiaalidarwinismilta. Se tuo sillan alle tunteen siitä, että paremmissa piireissä on arvioitu seuraavan suhdannekäänteen synnyttämän arvonnousun tuottavan sivilisaation rikkakasveihin kohdistuvia muutospaineita. Ja arvion toteuduttua pitänee "ei minun siltani alla" -liike huolta siitä, ettei alkuperäistä kaikkien oikeutta tähän osoitteeseen ole enää kaikille jaossa. Siinä sitten uutta sijaa kodittomuudelleen etsivä jää miettimään, miten saisi matkaansa vannekromisen, mustalla "roinalla" ääriviivatun, asiantuntemattomille likiabstraktiksi jäävän huoneentaulunsa.


Graffiti elää omituisessa symbioosissa kaupungin infrastruktuurin muutosten kanssa. Hylätystä tai muutoin toimintovapaasta rakennuksesta saadaan valmis purkukohde lainaamalla sitä määräajaksi ns. vapaaseen asumus-/taidekäyttöön. Joutomaalle voidaan perustaa vapaa graffitialue siinä toivossa, että se spontaanisti poikisi graffitivapaita alueita muualle. Oheistamalla laajempiakin marginaalikulttuurin kokonaisuuksia alueelle pyritään niitä ohjaamaan pois oikean (lue liike-) elämän tieltä. Tämän uuden urbaanin puuhamaan toimijoille voidaan sitten antaa muutamien taloussuhdanteiden ja (kateellisen kansanluonteen piikkiin survaistavan) valituskäytännön hidastaman toimilupien byrokratiakierroksen mittainen elinkaari. Siinäkin ajassa vielä nuori ja innokas marginaali nostaa varmasti alueen profiilin vaihtoehtomedian kautta taloustoimitusten uutispöydille. Kun aika on siten kypsä uuden rakennuskannan synnylle, voidaan välivaiheessa syntynyttä paikalliskulttuuria pitää vielä hetki tekohengityksellä. Raksa-aluetta ympäröimään nouseva suoja-aita voidaan esim. uudellenmäärittää designoiduksi katutaidealustaksi. Siitä onkin sitten enää terminheitto sisäsiisteihin taiteen kaltaisiin valmisteisiin, joilla vastavalmistunutta rakennusrivistöä piristetään viralliseen sävyyn. Vaivihkaa on muutoksen kokenut myös aluella liikkuvien vyölaukkujen sisältö, ensin työkalujen, sitten jokapäiväisten tarve-esineiden viedessä lopulta ironialta kaiken tilan.

----------------

Suotuisissa olosuhteissa raha laajentaa valtaansa ympärilleen työntäen tieltä pois kaiken, mitä se ei kykene itsellään mittaamaan. Miten raha eroaa vedestä? No ainakin se valuu alaspäin huomattavasti heikommin.

----------------

Juuri lukemasi tiedoteteksti ei pyrkinyt kertomaan, mitä näyttelyssäni sinänsä on esillä tai miten siihen pitäisi/voisi suhtautua. Mutta kenties se antoi kirjallisen asun osalle niistä ajatuksista, joita sitä kirjoittessa päässäni liikkui. Eli tunnettua kotimaista taidevaikuttajaa siteeraten: "Tehkää aiheesta vapaasti oma tulkintanne. Kunhan muistatte huolella vaalia perinteen velvoittamaa ja kohteen kiistatta ansaitsemaa vakavuutta, sekä ilmentää syvää kunnioitusta tätä kohtaan."

Sami Pennanen (nimi muutettu) näyttelyä on tukenut kohdeapurahalla Taiteen Keskustoimikunta.

www.facebook.com/event.php?eid=161582070584010

MUU Galleria Lönnrotinkatu 33, 00180 Helsinki Avoinna ti-pe klo 12-17, la-su 12-16 muugalleria@muu.fi www.muu.fi


Sami Pennanen (name altered)

As the phrase has it, we all have the right to live under bridges. Intended as a romantic notion in its time, the meaning of the phrase has undergone a sea change. Coming from the mouth of a minister today, it sounds nothing so much as social Darwinism. To those living under bridges, it implies an assessment by the well-heeled to the effect that the unearned increment of the next economic upturn is apt to create pressures for change among the great unwanted of civilisation. And when the prognosis comes true, the ?not under my bridge!? movement will ensure that the original public right to that particular domicile is no longer available to all. Those forced to look for a new dwelling-place for their homelessness can only wonder how to take along their view delineated by black 'rubbish' and wheel chrome, a near abstraction to those not in the know.

Graffiti lives in a curious symbiosis with the changes of urban infrastructure. An abandoned or otherwise empty building is made ripe for demolition by giving it for a time free for artistic or dwelling purposes. A free graffiti zone is established in a brownfield in the hope of spontaneously spawning graffiti-free areas elsewhere. The purpose of diverting broader areas of marginal culture into the zone is to steer them away from real (read: business) life. The actors in this new urban sandbox can then be given a life span measured in a few economic cycles and a bureaucratic round prolonged by the procedures of appeal (ascribed to the jealous national temperament). Yet even such a period is enough for the young and eager margin to push the profile of the area via alternative media onto the newsdesks of mainstream media. When the time is ripe for the new building stock to be erected, the local culture that emerged in the transition phase can be kept alive a moment longer with artificial respiration, such as redefining construction walls raised around the site as designated areas for street art. Which is just a terminological leap away from housebroken artsy concoctions used to officially enliven the newly completed cluster of houses. A gradual change will have taken place also in the content of the waist bags in the area, with first tools and then everyday objects ultimately eating up all space from irony.

In suitable conditions, money will expand its sphere of influence, clearing out of its way everything it cannot measure by its own yardstick. How is money different from water? Well, at least it is much more reluctant to flow downwards.

Sami Pennanen (namnet ändrat)

Det heter att vi alla har rätt att bo under broarna. Denna tanke ? en gång i tiden avsedd som en romantisk utsaga ? har fått finna sig i att undergå en betydelseförskjutning. Då den idag uttalas på ministernivå låter den snarast som socialdarwinism. Under broarna skapar den en känsla av att man inom de bättre kretsarna har gjort bedömningen att värdestegringen vid nästa konjunktursväng skapar förändringstryck på civilisationens ogräs där nere. Och då prognosen väl slår in kan man motse att rörelsen ?Inte under min bro!? ser till att denna adress inte längre är tillgänglig för alla. Den som då söker ett nytt härbärge för sin hemlöshet får lov att ta sig en funderare: vart ta vägen med sin hustavla, lackad i fälgkrom, infattad i svart ?skrot?, nära nog abstrakt för den oinvigde?

Graffitin lever i en bisarr symbios med förändringarna i stadens infrastruktur. En övergiven eller av någon annan orsak funktionsbefriad byggnad förvandlas till ett rivningsobjekt genom att ägaren för en viss period lånar ut den till s.k. fritt boende eller konstnärliga syften. På oanvänd tomtmark skapas sedan en fri graffitizon i hopp om att den automatiskt genererar graffitifria zoner på annat håll i staden. Genom att utplacera även större marginalkulturella helheter på området håller man dem borta från det riktiga (läs: affärs-) livet. Sedan ger man denna urbana pysselpark en livscykel ungefär lika lång som några ekonomiska konjunkturer varvade med en och annan byråkratisk runda för behandling av diverse besvär ? som självfallet anses framsprungna ur folksjälens djupa avund. Det är tillräckligt för att de unga och entusiastiska marginalpysslarna via diverse alternativa medier ska hinna ge området en fräsch profil som till sist fångar också ekonomiredaktionernas uppmärksamhet. Då tiden sedan är mogen för nybygge kan man ge denna temporära lokalkultur konstgjord andning för ytterligare en kort tid ? till exempel skyddsstängslet kring byggnadsarbetsplatsen kan omdefinieras som en designerad plattform för gatukonst. Och därifrån är det sedan bara ett termkast till de rumsrena konstliknande fabrikat med vilka de nybyggda fasaderna piffas upp i officiella nyanser. Obemärkt har också innehållet i de midjeväskor som rör sig på området genomgått en metamorfos: först verktygen och sedan de vardagliga bruksföremålen har till sist helt trängt ut ironin.

Under gynnsamma omständigheter expanderar penningen sin makt och röjer undan allt den inte förmår mäta med sig själv. På vilket sätt avviker pengar från vatten? Jo, åtminstone rinner de inte tillnärmelsevis lika lätt neråt.