ANTON NIKKILÄ

Haastattelu: Erkki Rautio / pHinnWeb

3.11. 1999.

Anton Nikkilä on tehnyt vuodesta 1993 musiikkia erilaisiin audiovisuaalisiin teoksiin kuten kuvataidenäyttelyihin, lyhytelokuviin ja multimediaesityksiin. Nikkilä esiintyy marraskuun Club Telexissä yhdessä venäläisen Aleksei Borisovin kanssa, joka on maansa yksi tunnetuimpia kokeellista elektronista musiikkia ja teknoa työstäviä muusikoita. Seuraavassa Anton Nikkilä kertoo hieman käsityksiään musiikista, avantgardesta ja muzakista.

- Milloin ja miten aloit tehdä musiikkia?

80-luvun alussa ns. kasettikulttuurin ja "avantgarde-punkin" aikakautena. Minulla ja muutamalla koulukaverillani oli "kasetti-label" Valtavat Records, jonka ehkä historiallisin saavutus näin jälkikäteen ajateltuna oli power electronics -pioneeri Maurizio Bianchin Mectpyo/Blut -kasetin julkaisu Suomessa vuonna -81. Sitä myytiin noin viisi kappaletta.

Eniten julkaisimme omaa Swissair-bändiämme, joka myös keikkaili jonkin verran. Tärkeintä oli alusta lähtien kuitenkin äänitysten tekeminen, ja niitä on jäljellä kymmeniä tunteja. Yksi vuonna -80 äänitetty biisi oli Formalist-cd:lläni. Viimeinen Swissair-tyyppien kanssa puuhaamani projekti oli nimeltään Hangszer-kvartett, ja sen jäämistöstä tein yksin Kytkentätaulun valot -ep:n vuonna -92. Siitä lähtien olen tehnyt musiikkia lähinnä omin päin.

- Onko sinulla musiikillisia vaikuttajia tai esikuvia?

Ennen kaikkea varmaan 80-luvun alun ilmapiiri. Silloin oli paljon epäsovinnaisia tekijöitä, jotka asettivat tietoisesti kyseenalaiseksi vallitsevat musiikilliset muodot ja toisaalta ottivat etäisyyttä musiikin ja elämäntavan markkinoinnin kannalta tärkeisiin "nuorisokulttuureihin". Silti ne olivat tunnettuja Suomessa asti. Esimerkiksi Pop Group, Gang of Four, Public Image Ltd., Dome, Cabaret Voltaire, jne.

- Mistä uudesta musiikista pidät?

Itävaltalaiset Mego-levymerkin artistit kuten Farmers Manual ja Fennesz ovat viimeisen parin vuoden aikana olleet tuoreinta, mitä olen kuullut. Nyt heidän popularisoimansa "Powerbook-saundi" on tosin jo yleistymässä ympäri maailmaa, joten ehkä ei voi sanoa, että he olisivat enää uusinta uutta. Myös Alec Empire ja Digital Hardcore -levy-yhtiö ovat mielestäni sympaattisia. He eivät välitä muodin ja epäpoliittisen hipster-cooliuden rajoituksista ja ennen kaikkea tekevät futuristista musiikkia.

- Mitä voit kertoa avantgarde/elektronimusiikista Venäjällä, jonne sinulla on kontakteja?

Tekno tai electronica on siellä sinänsä paremmissa asemissa kuin Suomessa. Se saa paljon julkisuutta, sitä soitetaan radiossa jne. 90-luvun puolivälin nousukauden aikana playlistoille ja kokoelmalevyille mahtui helposti mukaan myös kokeilevampaa materiaalia, mutta nyt taitaa olla tiukempaa, kun on alettu paremmin ymmärtää formaattien, brändien yms. markkinointifinessien päälle sen lisäksi, että rahaa on muutenkin vähemmän liikkeellä. Toinen ongelma kokeellisemman musiikin tekijöillä on maan yleinen köyhyys ja sosiaaliturvan lähes täydellinen puuttuminen.

Kokeellisen musiikin tekijöitä olisi kokoelmalevyjen ja kasettien perusteella paljon, mutta harvoilla venäläisillä on pidemmän päälle varaa julkaista alan levyjä ja lähes yhtä harvoilla varaa ostaa niitä. Siksi monet projektit tuntuvat jäävän lyhytaikaisiksi eikä tekijöillä ole mahdollisuuksia kehitellä pitkäjänteisesti musiikkiaan.

Pitkäaikaisista projekteista kiinnostavia ovat esimerkiksi Aleksei Borisovin F.R.U.I.T.S. ja toinen moskovalainen duo Species of Fishes. F.R.U.I.T.S.:in ainoa virallisesti julkaistu albumi Electrostatik on yhdistelmä Pan sonic -saundeilla tehtyjä motorik-rytmejä ja musique concrète -sämplejä, mutta he ovat tehneet radikaalimpiakin teoksia. Species of Fishes taas on lähempänä 90-luvun lopun Powerbook- tai microwave-saundia. He eivät muuten varmaankaan itse hyväksyisi "avantgarde"-leimaa, sillä varsinkin Venäjällä sana yhdistetään 1900-luvun alun nykytaiteeseen. Historiallinen avantgarde oli omalla tavallaan totalitaarista, mitä ei kai voi sanoa juuri kenenkään kokeellista musiikkia tekevän pyrkimyksistä nykyisin.

- Miten yhteistyösi Aleksei Borisovin kanssa alkoi?

Pidin hänen musiikistaan jo 80-luvun lopussa, kun hän johti kokeellista rockia soittanutta Notshnoi prospekt -bändiä. Tutustuin häneen -93, jolloin hän oli jo siirtynyt elektronisen musiikin pariin. Kutsuin F.R.U.I.T.S.:in esiintymään Helsinkiin syksyllä -94, teimme samalla joitain äänityksiä ja siitä lähtien Aleksei on käynyt joka vuosi Suomessa ja minä vähän harvemmin Moskovassa. Olemme tehneet molemmissa kaupungeissa konsertteja ja äänityksiä, joista kaksi kappaletta oli Formalist-cd:llä ja yksi on tulossa Cool Globe -levymerkin kokoelmalle ensi vuonna.

- Entä onko Suomessa mielestäsi otollinen ilmapiiri edustamallesi musiikille vai pyritkö mieluummin suuntautumaan suoraan ulkomaille?

Kokeellisuus ei taida olla enää kirosana ja tekotaiteellisuuden synonyymi Suomessa, ja se on mukavaa. Suomessa tai missä tahansa saman kokoisessa maassa on kuitenkin liian vähän yleisöä "kokeelliselle electronicalle" tai "post-teknolle", joten esiintymisiä ja julkaisuja pitää yrittää järjestää muualtakin.

- Olet ollut käsikirjoittamassa Mika Taanilan Thank You For The Music -elokuvaa. Mikä on oma suhteesi muzakiin ja easy listening -musiikkiin?

"Klassinen" 60-70-lukujen muzak on lempimusiikkiani. Se vetoaa minuun jollain lähes farmaseuttisella tasolla. Ehkä se on 1900-luvun vastine kirkkolaululle. Olisin luultavasti ollut aivan eri mieltä sen tekoaikana, jolloin sitä kuuli Helsingissäkin paljon enemmän kuin nykyään. Nyt muzakin funktio kapitalismin ratasten rasvaajana on siirtynyt formaattiradioiden pakkopullalle.

Easy listening on yleensä jo vähän eri juttu, se on musiikkina perinteisempää ja siihen liittyy kaikenlaista tavanomaista alakulttuuri-hömpötystä kuten kitsch-levynkansia, pulisonkeja ja muuta "ironista" huumoria, joka ei kuitenkaan ole mielestäni erityisen hauskaa.

- Millaisella laitteistolla teet musiikkisi?

Yksinkertaisella: käytän yhtä suhteellisen hyvää sampleriä ja pc:tä, jossa on audiosekvensseriohjelma ja muutamia plug-ineja. Sampleri on soitin, jolla ei ole mitään ominaissaundia ja se on sikäli hyvä, että silloin voi helpommin välttää tavaramerkki-saundin syntymisen.

Analogisyntetisaattori-intoilua en voi käsittää: "analogisyntsan äänen tunnistaa heti." Olen paljon kiinnostuneempi saundeista, joita ei voi tunnistaa ja asioista, joita ei voi määritellä.

- Millaisia kokemuksia sinulla on edellisistä live-esiintymisistäsi?

En ole keikkaillut paljon, mutta nyt on tarkoitus tehdä sitä enemmän, sillä olen vihdoin saanut kehiteltyä omasta mielestäni toimivan ja kompaktin ratkaisun siihen, miten esittää elektronimusiikkia livenä niin, että se ei ole ikävystyttävää. Keikkani ovat jonkinlainen ristisiitos elokuvaesitystä ja konserttia. Musiikki tulee tietokoneelta, ja miksaan reaaliajassa, mutta en yleensä soita. Pyrin tekemään "soundtrackin" joka keikalle hieman erilaiseksi, vaihdan biisejä, yms. Lisäksi välillä on mukana solistina Aleksei Borisov, joka soittaa low tech -elektroniikkaa.

Yllättävin vastaanotto oli pohjoiskarjalaisissa raveissa, jossa soitimme Alexein kanssa heinäkuussa. Yleisön keski-ikä oli noin 18 vuotta, mutta ainakin puolet tanhuajista tanssi settimme alusta loppuun.

- Musiikkiesityksiäsi on myös kuultu internetissä. Miten nämä ovat sujuneet ja millaista palautetta niistä on tullut?

Sinänsä kai ihan hyvin, vaikka palaute niistä on ollut minimaalista.

- Lisäksi olet itse ohjannut videoita ja tehnyt musiikkia erilaisiin audiovisuaalisiin teoksiin. Onko kuvallisella ja musiikillisella tuotannollasi jonkinlaista yhteistä johtoajatusta tai yhteneviä teemoja?

Olen tehnyt musiikkia vain neljään-viiteen jonkun muun teokseen, ja ne ovat kaikki olleet keskenään aivan erilaisia projekteja. Mutta omin päin tekemäni audiovisuaaliset tuotokset, joita on itse asiassa vielä vähemmän, ovat perustuneet ainakin osittain eräänlaiseen anti-musiikkivideo-ilmaisuun. Eli ei mitään visuaalista ilotulitusta ja huippunopeata editointia, vaan 1920-luvun venäläisten formalistien termein pikemminkin hidastamista ja vieraannuttamista sekä sitä, että kuva tukee musiikkia vähän samaan tapaan kuin elokuvamusiikin joskus nähdään tukevan huomaamattomasti elokuvaa.

Jos ajatellaan ylevästi, "avantgarden" tehtävänä ja johtoajatuksena on sekoittaa pakkaa, rikkoa hierarkioita ja aavistella miltä tulevaisuudessa tuoksuu. En ole varma, olenko vielä onnistunut siinä, ehkä parissa-kolmessa biisissä.

Yhden yhteisen teeman kyllä keksin omista tuotoksistani: teollisuuden. Monet kavahtavat sitä Nine Inch Nailsin ym. teollisuusmusiikiksi usein kutsuttujen teini-angst-kombojen takia tai jo pelkästään sen takia, että teollinen kuvasto on ollut niin kauan jonkinlainen muoti-ilmiö.

Teollisuusalueiden ja tehtaiden estetiikka herättää minussa sekavia tuntemuksia, mutta ennen kaikkea kuitenkin hyviä viboja. Mekaanisten ja elektronisten koneiden ja ylipäänsä teollisuuden äänimaailma on loputtoman monimuotoinen ja siinä on paljon ammennettavaa silloin, kun perinteisiin kahlittu ihmisen tekemä musiikki alkaa kyllästyttää.

- Entä mitä voit kertoa videosta, joka sinun ja Aleksei Borisovin esityksen yhteydessä näytetään?

Se koostuu kymmenestä noin viiden minuutin pituisesta pätkästä, jotka olen kuvannut vähän samaan tapaan kuin mitä sämplään: muuttamalla nopeutta ja zuumaamalla sisään niin, että tuttu asia muuttuu vieraaksi, käyttämällä "epämusikaalista" materiaalia kuten videonauhan häiriökuvaa, vahingossa kuvattua epäskarppia kuvaa jne. Tein myös raakaeditoinnin itse ja lopullisen online-editoinnin teki virtuoosisesti Marko Ahokas Yleisradiosta.

- Näkemyksesi elektronisen avantgarden nykytilasta ja tulevaisuudesta?

Se on tällä hetkellä erittäin muodikasta ja haluttua tavaraa. Mainostajat ja teknofestivaaleja sponsoroivat suuryhtiöt ovat ymmärtäneet sen "modernin" ja nuorekkaan imagoarvon. Tässä on tietenkin olemassa kuoliaaksi syleilemisen vaara. Se musiikki, mikä tällä hetkellä määritellään elektroniseksi avantgardeksi, voi olla helppo sopeuttaa tyylikkääksi design-esineeksi, joka näyttää muutaman vuoden kuluttua naurettavalta kitschiltä.

Toisaalta myös perinteinen korkeakulttuuri kaipaa piristysruiskeita, ja eristäytyneeltä linnakkeelta vaikuttava akateemisen nykymusiikin maailma on aivan viime aikoina alkanut avata ainakin jotain ovia electronicalle.

Turha hurskastella: minä ainakin ottaisin mielihyvin vastaan akateemiselle elektroniselle musiikille aikaisemmin tarkoitettuja apurahoja. Lisäksi mainstream-musiikki ottaa jatkuvasti vaikutteita electronicasta. Syy on tietenkin se, että useimmat mainstreamin alueet ovat jämähtäneet paikalleen ja kadottaneet dynaamisuutensa.

Usein näyttää siltä, että asetelmaan ja omiin asemiinsa ovat sitkeimmin tarrautuneet musiikkimedian portinvartijat, jotka jaksavat aina vain uusintaa 60-80-luvulta peräisin olevia fundamentalistisia rock-ideologioitaan. He opettavat yleisöä haluamaan "pop-musiikin ikuisia arvoja", nostalgiaa, kertaustyylejä, perinteistä rytmiikkaa, harmonioiden ja melodioiden tärkeyttä rytmin ja hälyn kustannuksella, tunnistettavia soittimia jne.

Samaan aikaan elektronista avantgardea tehdään yhä enemmän eikä suuri osa nuoremmasta yleisöstä ja tekijöistä koe rockia ja muuta mainstreamiä millään tavoin kovin merkitykselliseksi intohimon kohteeksi. Sen takia voisin kuvitella, että jatkossa elektronisesta avantgardesta tullaan imemään ideoita ja energiaa paljon perusteellisemmalla otteella.

Anton Nikkilä & Aleksei Borisov live @ Club Telex, Tampere, 17. marraskuuta 1999.

Copyright © (for the text) pHinnWeb 1999.